Taitaja 2018- Tampereella – ajatuksia ja mietteitä
Olin toukokuun puolivälissä kaksi päivää Taitaja-tapahtumassa Tampereella tutustumassa tapahtumaan ja sen järjestelyihin mielessä Taitaja 2019 Joensuun tapahtuma. Viime vuonna olin ensimmäisen kerran Taitaja-tapahtumassa ja olin hyvin vaikuttunut tapahtumasta, jossa kädet taidot ovat kaiken ytimessä. Tällä kertaa yritin katsoa asioita hieman toisin ja erityisesti seurasin seminaareja, jotka käsittelivät osaamisen tulevaisuutta. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1988 alkaen ja se on laajentunut ja muuttanut muotoaan koko ajan.
Kokonaisuutena tapahtuma oli hyvin samanlainen kuin viime vuonna. Järjestäjien olisi kuitenkin kiinnittää huomiota viestintään ja opastukseen. Paikat olivat kyllä merkitty, mutta ainoastaan paperinen kartta oli jaossa naulakoilla ja oli A3- kokoa. Ei siis digitaalista karttaa saati tapahtumasovellusta kuten Slushissa. Kun yritimme löytää ravintolaa, seminaaritilaa oppaat eivät osanneet meitä neuvoa. Toisin sanoen yleisvaikutelma jäi hieman sekavaksi. Tätä en haluaisi ensi vuoden tapahtumaan.
Seminaarit olivat täyttä asiaa. Tiistain Skill for the future seminaarissa erityisesti OPH:n edustajan Mika Saarisen ja nuoren yrittäjän Perttu Pölösen esitykset olivat erinomaisia. Nuoren miehen yli tunnin esitys pysyi hyvin kasassa ja oli oivallisesti rakennettu. Aiheena oli disruptio, jota avattiin usealla tavalla. Hieman tiivistäen voisi sanoa, kun jokin perinteinen toimintatapa häiriintyy tai keskeytyy, puhutaan disruptiosta. Disruptio on usein innovaation edellytys.
Esimerkkinä Pölönen käytti Frederik Tudorin innovaatiota, jossa Tudor alkoi kuljettaa jäätä pohjoisesta valtamerilaivoilla ympäri maailmaa. Idea toimi jonkin aikaa kunnes keksittiin jääntekokone, joka romahdutti liiketoiminnan. Sen jälkeen jääkaappi muutti taas sen ja niin edelleen. Nyt olemme Pölösen mielestä monella alalla samassa tilanteessa. Aiempi liiketoiminta tavallaan sulaa alta. Olennaista myös on, että seuraavia uusia innovaatioita ei voi ennustaa. Pienetkin ideat saattavat olla sellaisia.
Tämä luo koulutukselle haasteita, koska osa nykyisistä työtehtävistä tulee katoamaan. Samaa teemaa jatkettiin keskiviikkona Taidolla tulevaisuuteen- seminaarissa, jonka raikkainta antia olivat voittoja ja kannuksia saaneet nuoret. Heidän keskustelluissaan kävi selväksi, että innostus ja palo ovat ehkä kaikkein tärkein tekijä, joka selittää heidän menestystään. Kiinnostava oli myös paneelikeskustelu, jossa pohdittiin robotisaation aiheuttamaa osaamishaastetta. Yleisenä päätelmänä oli, että työ ei katoa, se jopa lisääntyy. Työtehtävät kyllä muuttuvat ja roboteista tulee olennainen osa monen työtä. Oppimaan oppiminen, uudenlaiset koulutussopimukset työelämän ja oppilaitosten välillä sekä opettajien osaamisen parantaminen olivat keskeisiä uuden osaamisen painopisteitä. Suomen robottiyhdistyksen puheenjohtajan toteamus siitä, että hänen diplomi-insinöörin koulutuksessa saama koodaustaito oli paljon surkeampaa kuin nykyisten yläasteen oppilaiden.
Viimeisenä puhujana oli Risto Linturi, joka esitteli Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tehtyä Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037. Linturin esitys oli innostava ja ravisteli kokolailla perinteisiä käsityksiä. Liikkumisessa tulevat mukaan robottiautot, perinteinen kauppa katoaa, samoin maanviljely ja monet nykyiset itsestäänselvyydet kuten sähkön- ja energiantuotanto. Viisi vuota vuotta valmisteltu julkaisu on erinomainen ja jokaisen tämän blogin lukijan toivoisi siihen tarttuvan.
Se, millaiseksi Taitaja 2019 Joensuussa muotoutuu, on suunnittelun alla. RoboBisnes- hankkeen osalta tapahtuman seminaarit osittain tulevat olemaan hankkeen loppuseminaareja. Aiheet, joista kuulimme Tampereella, eivät sinänsä muutu. Oletettavasti olemme silloin vielä paremmin selvillä siitä, missä maa makaa ja hankkeen tuloksia ja tuotoksia voidaan ylpeänä esitellä laajemmalle yleisölle.
