Osallistuin tällä viikolla ensimmäistä kertaa
Taitaja-tapahtumaan Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman tuoreus ja
innostavuus olivat minulle yllätys. Olimme RoboBisnes-hankkeen merkeissä
esittelemässä palvelurobotiikkaa ja kävijöitä oli runsaasti. Taitaja-kisaan
osallistuvat Suomen parhaimmat, joukossa oli paljon opiskelijoita
Pohjois-Karjalasta.
Pohjois-Karjalan joukkue oli suurin, näytöslajit huomioon
ottaen 39 kilpailijaa. Lukuisat yksittäiset kilpailusarjat ja kilpailijat
työstivät tapahtuman aikana puisesta piharakennuksesta uuneihin, automaalaukseen
ja kaappien rakentamiseen. Maakunnan kannalta kisat menivät erinomaisesti.
Saaliina oli 17 mitalia ja kultaakin tuli.
Tapahtumaa kierrellessä tuli mieleen monta asiaa. Tapahtumia
ja kisoja oli paljon ja ensikertalaisessa kilpailujen seuraaminen oli erittäin
kiinnostavaa. Vaikka siihen ei palvelurobotiikan esittelyn välillä paljon ehtinyt
panostaa, yleisvaikutelma oli erinomainen. Opiskelijat ovat Suomen
parhaimmistoa ja pelkästään seuratessa heidän toimintansa seuraaminen oli
kokemus. Toiminta oli pääsääntöisesti johdonmukaista, huolellista ja
innostunutta. Tehtävät eivät olleet helppoja, mikä kävi ilmi oman
esittelypisteen vieressä robottien ohjelmointikilpailua väliin seuratessa.
RoboBisnes-hankkeen ydin on osaaminen ja siinä tapahtuvat
muutokset digitalisaation edetessä. Osaamisen ymmärretään koostuvan tiedoista
ja taidoista, joiden kokonaisuudesta rakentuu pätevyys ja kyky toimia uusissa
tilanteissa ja tehtävissä. Taitaja-tapahtuma korostaa käden taitoja, joiden
taustalla on aina käsitteellinen ymmärrys. Taitajaksi nimitetään ihmistä, jonka
käden jälki on silmän ja käden koordinaation koordinaatiota, kykyä keskittyä ja
ratkaista eteen nousevia ongelmia. Mitä enemmän asiaa mietin, tuli selkeämmäksi
se, että ammattikorkeakoulutuksen osaaminen on juuri tätä taidon ja tiedon
yhdistelmää. Se ei voi olla vain käsitteellistä ja akateemista vaikka
alakohtaisesti sillekin on sijansa. Sen pitää olla taitavaksi osaajaksi
tulemista, usein myös asiantuntijaksi kasvamista.
Vesa-Matti Volanen on jäsentänyt kiinnostavassa
väitöskirjassaan yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen välistä jännitettä.
Hänen mukaansa käsityön ja kädellä tekemisen taidon ja yleissivistysajatuksen
välinen jako on pitkä. Parhaimmillaan käsityötaito on oppimista ja hän tuokin
perinteisen Learning by doing -näkökulman
tilalle Learning by making -tulokulman.
Juuri tästä näkökulmasta Taitaja2017-kisa muuttuu erittäin kiinnostavaksi ja
mielestäni se on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle ammattikorkeakoulutuksen
käytännöissä. Liian usein opetus jaetaan teoriaan ja käytäntöön, jolloin
käytäntöön ja tekemiseen kohdentunut opetus erotetaan luokkahuoneopetuksesta
erillisiksi käytäntöjaksoiksi ja harjoitteluksi. Tämä sinällään rationaalinen
jako ei kuitenkaan ole välttämätön. Tämä tuli ilmi Taitaja2017-kisassa.
Tekemällä oppii ja työ tekijäänsä neuvoo -sanonnat muuttuivat todeksi.
Kilpailu sopii tekemisen taidon arviointiin erinomaisesti.
Aika- ja muut resurssirajaukset tehostavat toimintaa, jolloin ollaan olennaisen
äärellä. Taitaja-kisaa voi myös käyttää opetuksen kehittämisessä ja laadun
kehittämisessä ja varmistamisessa. Taitaja2019 -tapahtuma on Joensuussa.
Olisiko siinä mahdollista synnyttää ammatillisen koulutuksen ja
ammattikorkeakoulutuksen välille uusi vuoropuhelu ja konkretisoida, mitä Learning by Doing oikein tarkoittaa?
Ari Tarkiainen
